Seura järjesti jäsenilleen talvileirin Salusjärven leirikeskuksessa viikonloppuna. Leirille osallistui reilut parikymmentä henkilöä, joista suuri osa junioreita. Perjantaina leiri alkoi karatetreenien merkeissä. Treenien jälkeen ohjelmassa oli iltapalan valmistusta. Juniorit valmistivat itselleen ryhmissä mieluisat pitsat, joita sitten porukalla nautittiin. Iltapalan jälkeen suunnattiin saunomaan ja rohkeimmat uskaltautuivat jopa avantoon. Lumeen muodostui myös hienoja lumienkeleitä. Loppuilta vilahti pelien ja jutustelun merkeissä. Takkatulessa paisteltiin vielä vaahtokarkkejakin.
Lauantaiaamuna suunnattiin aamulenkille ennen aamupalaa. Liukkaasta kelistä huolimatta lenkki sujui hyvässä hengessä. Ulkoilun jälkeen aamupala maistui ja kaikki olivat valmiita karateharjoituksiin. Lounaan jälkeen olikin aika jo keräillä tavaroita ja päättää leiri.
Leirin tarkoituksena oli viettää aikaa yhdessä ja tutustua harjoituskavereihin. Voidaan todeta, että tässä onnistuttiin mainiosti. Kaikilla oli hauskaa ja lopussa todettiin, että leiri vilahti ohi liian nopeasti. Nuoret odottavat jo innolla seuraavaa leiriä:)!